Muistiinpanoja väitöskirjasta

NIINKÖ ON JOS SILTÄ NÄYTTÄÄ (jaksosta 6)

Kuva ja mielikuva Suomen valtaresursseina kansainvälisessä politiikassa

Akateeminen väitöskirjaTampereen yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Anne koski 2005 (kirjat www.tutkijaliitto.fi)

5. MIELIKUVA ULKOPOLITIIKAN MUUTTUMATTOMUUDESTA EU-JÄSENENÄ

TULOKSIA

Uutisista ei löytynyt Britannian kauppaministeri Michael Hesseltinen yrityksestä houkutella Suomea federalismin vastaiseen rintamaan EU:ssa.

Myöskään uutista eduskunnan puolustusvaliokunnan lausunnosta ei YLE:n tai FST:n uutisissa nähty. Lausuntoa moni tulkitsi jopa niin, että EU-jäsenyys voi johtaa NATO-jäsenyyteen.

Normaali diplomaattinen kanssakäyminen näyttäisi tuottavan viestintää, joka luonnehtii toimijoiden välisiä suhteita. Mutta tämä ei selitä viiteryhmäviestinnän esiintymistä yksistään vaan useissa uutisissa huomio on suoraan suunnattu pois neuvottelukysymyksestä viiteryhmäviestinnän avulla(159).

Valtioneuvoston selonteossa EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle tunnustetaan, että jäsenyys toisi merkittäviä velvoitteita YUTP:ssä (=yhteinen ulko- ja turvallisuus- politiikka). Samalla todetaan, että pysyvät erivapaudet ovat vaikeasti saatavissa.

Tästä hyvin selkeästä peruslähtökohdasta huolimatta Suomen ulkopoliittinen johto pyrkii julkisuudessa mielikuvaan, ettei EU-jäsenyys tulisi muuttamaan merkittävästi Suomen ulkopolitiikkaa tai Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa.

Ylin ulkopoliittinen johto piti uutisissa eri tavoin yllä ajatusta puolueettomuuden ja EU-jäsenyyden yhteensovittamismahdollisuudesta aina vuoden 1993 loppuun asti(160).

***

VAIHEITA 1

Aineiston ensimmäinen uutinen on syntynyt, koska media on käynyt 10.1.1992 haastattelemassa komission neuvonantajaa, joka neuvoo Suomea jättämään reunaehdot hakemuksesta pois, mikäli Suomi haluaa jäseneksi ennen vuosituhannen vaihdetta(161).

TV-uutiset 10.1.1992:

Pääministeri Esko Ahon esittämien siirtymäkausien hyväksymistä pidetään kuitenkin todennäköisempänä kuin sitä, että EY:ssä hyväksyttäisiin pysyviä poikkeuksia(162).

Vierailu-uutiset (= eri maiden edustajia Suomessa):

Jäsenmaista Britannia ja Ranska antavat ymmärtää, että jäsenyys ja puolueettomuus voisivat olla jopa yhteen sovitettavissa neuvotteluissa.

Saksa korostaa EU:N turvallisuuspoliittista ulottuvuutta ja Belgia viestii aukottomasti koko neuvotteluprosessin ajan, ettei puolueettomuus ole EU-jäsenelle mahdollista(163).

TV-uutiset 18.2.1992:

Belgian ulkoministeri Mark Eyskensin mukaan Suomen tulisi EY:n jäsenenä hyväksyä EY:n tiivistyvä yhteistyö myös puolustuspolitiikassa. Puolueettomuuteen vetoaminen ei tässä suhteessa anna erivapauksia.

Eyskensin kanssa neuvotellut ulkoministeri Paavo Väyrynen puolestaan uskoo, että EY-maissa ymmärretään, miksi Suomi pitää puolueettomuutta esillä(165).

Ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä Saksan liittokansleri Kohl vieraili juhlapuhuja- na Pohjoismaiden neuvoston juhlaistunnossa Helsingissä 5.3.92. Kohl korosti uutisen puhelainauksessa Maastrichtin sopimuksen turvallisuuspoliittista ulottuvuutta: ”Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on sidoksissa nimenomaan Atlantin liittoon(165).”

Aho ei ota suoraan kantaa siihen, mitä Kohl sanoo, vaan toteaa:

”Neuvotteluissa selvitetään se, onko EY valmis hyväksymään sen, että sen jäsenmaana on maa, joka harjoittaa sellaista politiikkaa, kun Suomi on ilmoittanut harjoittavansa”.

Näin katsoja joutuu jälleen kerran erotuomariksi Saksan ja Suomen päättäjien kannanottojen välillä.

Ranskan edustajat eivät uutisen kuluessa kuitenkaan suoraan lausu näistä asioista mitään, vaan puolueettomuusajatus on pääministeri Ahon tulkinta(167).

Vahvistamatta mitään EU-maiden tai komission julki tuomaa tulkintaa ja pitämällä jääräpäisesti julkisesti kiinni niihin nähden erilaisista tulkinnoista Suomen hallitus onnistuu pitämään puolueettomuusasian avoimena ja luomaan vaikutelmaa siitä, että asia on neuvoteltavissa(170).

Ennen hakemuksen jättämistä kukaan suomalaispoliitikko ei uskaltaudu arvioimaan todellisia neuvottelumahdollisuuksia puolueettomuusasiassa avoimesti vaan hallituksen pyrkimyksenä on pitää asia epämääräisenä ja tätä kautta hallittavissa (170- 171).

Ulkoministeri Väyrysen linjaukset ovat harhaanjohtavia. Liittoutumattomuus ei ole sama asia kuin puolueettomuus van siitä on jäljellä vain kova ydin.

Halutaanko epämääräisiä merkityksiä pitää esillä kotiyleisön vai esimerkiksi Venäjän-suhteiden vuoksi, voi vain arvailla.

Hakemus jätettiin lyhyemmän kaavan mukaan eli siinä ei ole mainittu mitään reunaehtoja. Asiantila todetaan uutisissa, mutta kukaan johtopoliitikoista ei tullut julkisuuteen selittämään tarkemmin, miksi reunaehdoista on luovuttu(172).

VAIHEITA 2

YUTP:N käsittely jäsenyysneuvotteluissa alkoi 9.11.1993 ja asiakohta lyötiin lukkoon jäsenyyskonferenssissa 21.12.1993.

Suomi pyrki ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista sopimiseen ongelmattomaksi julistettuna ja sitä kautta yksityiskohtiin menemättä.

Tässä epäonnistuttiin lähes täysin. Syynä epäonnistumiseen oli ennen muuta se, että EU alkoi epäillä kandidaattimaiden halua sitoutua YUTP:hen ja halusi siksi varmistaa asian mahdollisimman yksiselitteisesti asiaa koskevalla julistuksella.

Ulkoministeri Haavisto ei myönnä neuvottelutappiota edes hetkellä, jolloin hakijamaat sitoutuvat YUTP:tä koskevaan julistukseen(180).

Lissabonin huippukokousta varten valmisteltu EU:n sisäinen muistio (= Ruotsin radion haltuunsa saama raportti):

Taustamuistiossa jäsenkandidaateilta ehdotettiin vaadittavaksi täyttä sitoutumista EU:n turvallisuuspoliittisen yhdentymisen syventämiseen aina WEU-jäsenyyttä ja NATO- jäsenyyttä myöten.

Veli Sundbäck muistuttaa, että vasta päätökset sitovat Suomea(181).

Suomessa lausunnon antaa jäsenyysneuvotteluista vastaava virkamies, samalla kun poliittinen johto pysyy hiljaa. Tällä menetelmällä asia saa mahdollisimman vähän huomiota.

Uutinen pyrkii todella puhumaan asiat halki. Mutta media ei voi tätä yksipuolisesti tehdä, jos valtiovalta ei mitenkään reagoi.

TV-uutiset 26.6.1992:

EY edellyttää jäsenhakijoilta ehdotonta suostumista Maastrichtin liittosopimukseen. Suomelle ei suoda mitään poikkeuksia EY:n ulko- ja puolustuspolitiikasta(183).

Seuraavassa uutisessa on haastateltu ulkomaankauppaministeri Salolaista. Uutisesta voi saada käsityksen, että neuvotteluvaraa vieläkin olisi(185).

Samalla kun Salolainen tunnustaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on uudelleen määrittely edessä muutaman vuoden sisässä, hän sanoo myös, että ”meidän ei kannata ennakoida sitä tilannetta yksityiskohtaisesti vielä. Se nähdään sitten neuvottelupöydässä viime kädessä mikä tämä suhde tulee olemaan”.

Salolainen myöntää, että Maastrichtin velvoitteisiin on sitouduttu, mutta samalla hämmentää: ”mitä ne sitten käytännössä ovat yksityiskohtaisesti, niin se on toinen asia”.

Vielä komission virallisen mielipiteen julkistamisen yhteydessäkin marraskuun alussa 1992 ulkoministeri Väyrynen puhuu puolueettomuudesta, mitä voi pitää suoranaisena harhaanjohtamisena(186).

TV-uutiset 4.11.92:

Suomalaisen haastateltavan asenne on salaileva ja EU:n edustajan avoin. Suurlähettiläs Liikanen ehtii kuitenkin paljastaa, että hän pitää Avis:ta melko kielteisenä.

Jälkimmäinen uutinen:

Salolainen ja varsinkin Väyrynen saivartelevat puolueettomuudesta ja pitävät yllä

puolueettomuusmahdollisuuksia. Toimittaja nosta esiin ristiriitaisuuksia.

Ennen neuvotteluiden alkamista YUTP:stä ainoa ulkopoliittinen toimija Suomessa, joka epäilee julkisesti puolueettomuutta EU-jäsenenä, on eduskunnan ulkoasiain- valiokunta 4.6.1992 (189).

TV-uutiset 4.6.1992:

Kari toivonen

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Paasio pitää mahdollisena, että Suomen on luovuttava puolueettomuudesta liittyessään EY:hyn. Ulkoasiainvaliokunnan tänään valmistuneessa EY-mietinnössä puolueettomuuden ja EY –jäsenyyden yhteyttä pidetään ongelmallisena. Puolueettomuus jätettiin kuitenkin edelleen jäsenyysneuvottelujen tavoitteeksi.

Riikka Uosukainen

Puolueettomuus sisältäisi itsenäisen puolustuksen ja sotilaallisen liittoutumatto- muuden. Päätös ei ollut yksimielinen, SDP:n Jaakonsaari ja Tuomioja sekä RKP:n Donner pitivät puolueettomuutta epärealistisena.

Tuomioja: Ei haluta tehdä tästä avointa riitakysymystä hallituksen kanssa, varsinkin kun hallituksen ulkopoliittiset ja puolueettomuutta koskevat määritelmät muuttuvat tällä hetkellä lähes viikottain samassa tahdissa kuin eurooppalainen ympäristökin (190).

Presidentti (=Koivisto) ei Brysselin tiedotustilaisuudessa viittaa muistioon, vaan lähtee siitä, että Suomen ulkopoliittinen linja on syytä pitää entisenä, koska Suomi ei vielä ole EU-maa(192).

Lausuntoa media ei saa muistiosta seuraavana päivänä myöskään pääministeriltä.

Puolustusulottuvuuden osalta Suomi toteaa (= muistiossa) että uusia ratkaisuja on tulossa vasta 1996. Länsi-Euroopan unioni WEU:n suomi uskoo kehittyvän ensivaiheessa kriisinhallinnan välineeksi.

Noin viikon päästä julkaistu komission mielipide on eri mieltä muistion tulkintojen kanssa. Komission käsityksen mukaan puolueettomuus ei ollut yhteen sovitettavissa edes ytimeensä supistettuna YUP:n kanssa, eikä WEU:n toiminta tulisi jäämään pelkäksi kriisinhallinnaksi(193).

Arkistokuva herättää kysymyksen:

Tiedettiinkö mihin hakemuksen jättämisellä ylipäätään ryhdyttiin, tätäkö todella haluttiin ja mihin vielä on varauduttava.

Sijoittamalla muistion hakemuksen jättämiskontekstiin toimittaja luo selvästi käsitystä, että kansaa on höynäytetty lyhyellä hakemuksella.

Media tekee nyt poliittisia johtopäätöksiä, joita sen olisi pitänyt tehdä jo huomattavasti aikaisemmin.

Ulkopolitiikan ylin johto ei tässä yhteydessä, eikä myöhemminkään tule omalla naamallaan kertomaan puolueettomuuden tulevaisuudesta(195).

(Suomessa huhtikuussa 1993 vieraileva Belgian pääministeri Jean-Luc) Dehaene torjuu puolueettomuuden omiin arvioihinsa nojautuen selvin sanoin ja ottaa esille myös sen, että suhteessa EU:hun Suomi on jo asian myöntänyt.

Koska kuvissa läsnä olevat suomalaispoliitikot eivät lausu itse asiassa mitään ja koska toimittajan juonnossa kysymys on muotoiltu niin kohtalokkaasti, katsojalle syntyy mielikuva suomalaisten toimettomuudesta ja alistuneisuudesta(197).

VAIHEITA 3

Samalla kun puolueettomuusasia alkaa väistyä taka-alalle itse neuvotteluprosessin edetessä kohti ulko- ja turvallisuuspoliittisten neuvottelukohtien avaamista, suhde WEU:hun nousee pintaan.

Keskustelu kävi tässä yhteydessä jopa niin vilkkaana, että Koivisto joutui reagoimaan siihen järjestämällä tiedotustilaisuuden 12.11.1992. Koiviston mukaan Suomen suhdetta WEU:hun ei voitu vielä määritellä ja NATO-jäsenyyttä hän piti teoreettisena.

Länsi-Euroopan unioni WEU:n pääsihteerin (=Van Eekelen) Suomen-vierailu 16.11.92 osui kotimaisen keskustelun kuumentuneeseen vaiheeseen. Vierailu konkretisoi uutisissa sen, että suhteita tähän järjestöön oltiin luomassa.

Van Eekelen tapaa kuvissa presidentti Koiviston ja kenraali Hägglundin. Koivisto ja Hägglund eivät sano tässä yhteydessä yhteisestä puolustuksesta halaistua sanaa (200).

TV-uutiset 16.11.92:

Eekelenin tulkinnan mukaan liittyminen EY:hyn merkitse valmiutta osallistua aktiivisesti ulkopolitiikkaan, mikä puolestaan voi tarkoittaa yhteistä diplomatiaa, talouspakotteita ja lopulta myös sotilastoimia(199-200).

Valtio: Etuna toimintatavassa on, että kun kaikki vaihtoehdot ovat auki, mihinkään ei erityisesti tarvitse ottaa kantaa.

Pääministeri Ahon puheessa (= Wilton Park konferenssi 16.9.93) korostettiin Suomen avoimuutta ”näköpiirissä olevien vaihtoehtojen suhteen” ja puhuttiin ”kokonaisvaltai- sesta turvallisuudesta”, jota EU-jäsenyys lisäisi.

Käsittääkseni tämä on ensimmäinen kerta kun hallitus puhuu puolustusyhteistyöstä (201).

Antamassaan haastattelussa jutunlopussa Aho torjuu NATO-jäsenyyden tarpeellisuuden ja korostaa erilaisia muita tuvallisuusyhteistyömahdollisuuksia Euroopassa(202).

***

TV-Nytt 5.11.92:

Heti komission mielipiteen julkistamisen jälkeen 5.11. 92 pääesikunnan päällikkö kenraali Hägglund arveli EU-jäsenyyden johtavan puolustusyhteistyöhön WEU:ssa tai NATO:ssa(198-199).

Syksyllä 1992 ja kesällä 1993 UM:n osastopäällikkö Jaakko Blomberg tiedotti lehdistössä yhteyksien tiivistämisestä WEU:n kanssa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Vaahtoranta totesi, että ulkopoliittinen johto ottaisi WEU- tai NATO-jäsenyydessä tietoisen riskin joutumisesta Länsi-Euroopan rinnalla konfliktiin Venäjän kanssa(198-199).

***

Presidentti Koiviston EU-parlamentissa pitämä puhe 16.11.93 on toinen puheista, joilla Suomen linjaa pyrittiin selventämään ulospäin(202).

EU-parlamentissa pidetyssä puheessa ilmennyt mitään uutta, mistä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että ulkopoliittinen linja ei ole muuttunut.

Suomi ei edes itse pyri enää pitämään kiinni puolueettomuudestaan(203).

***

Itävalta on ottamassa WEU- tarkkailija-aseman. Ruotsi ja Suomi lykkäävät yksityiskohtaisemmat sitoumukset vuoden 1996 hallitusten välisen konferenssin jälkeiseen aikaan(204).

***

Kun Suomi joulukuussa 1993 hyväksyi virallisesti YUTP:n neuvotteluissa 21.12. ei uutisissa yksilöidä, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa.

Kandidaattimaat joutuivat taipumaan yhteiseen julistukseen, joka julkistettiin kyseisessä ministerikokouksessa. Julistuksen sanamuodossa kandidaatti- ja jäsenmaat sitoutuvat EU-sääntöjen ja velvoitteiden hyväksymisen yhtäläisesti(207).

Samalla kun kaikille alkaa käydä selväksi, että Suomen asema puolueettomana maana tule muuttumaan jäsenyyden myötä, hallitus venkoilee WEU-tarkkailija-aseman julkistamisen kanssa aina kansanäänestysviikolle asti.

Eduskunnan puolustusasiainvaliokunnan lausunnon synnyttämän kohun takia pääminiteri paljastaa viisi päivää ennen kansanäänestystä, että Suomi suunnittelee WEU-tarkkailija-asemaan hakeutumista EU-jäsenenä(208).

YHTEENVETOA

Kahdestakymmenestäyhdestä uutisesta yhdeksän pyrkii avoimesti kyseenalaistamaan Suomen puolueettomuuden tai kertomaan, ettei neuvotteluvaraa asiassa enää ole.

Näistä ainoastaan yhdessä on äänessä suomalainen toimija, eduskunnan ulko- asiainvaliokunta.

Ammattipiireissä puolueettomuuspolitiikan vanhentumista on Suomessakin ennakoitu jo 80-luvun lopulta lähtien. Silti laajoille kansalaispiireille puolueetto- muudesta luopuminen tuli eteen yllättäen.

Presidentti Koivisto on myöhemmin kertonut pitäneensä varauksien läpimenoa epärealistisena(210).

Puolueettomuustoiveiden keinotekoisella ylläpitämisellä pystyttiin luomaan suotuisaa ilmapiiriä hakemuksen jättämistä varten. Tietoisesta vedätyksestä hallitus ei joutunut tekemään kameran edessä tiliä.

EU-journalismista vastuussa olleet toimittajat ovat tutkimushaastatteluissa myöntäneet, että jäsenyyshakuprosessin aikana Venäjän uhkaa ja Maastrichtin sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia asioita peiteltiin journalistien ja ulkopolitiikasta vastaavien poliitikkojen sanattomasta sopimuksesta.

On puhuttu jopa toimittajien ja mielipidevaikuttajien vaikenemisesta.

Poliittinen uutisjournalismi ei tutkimuksen mukaan EU-asioissa keskittynyt sisältöjen vaan eliitin mielipide-erojen uutisointiin(211).

Aineiston perusteella Suomi turvautui omassa viestinnässään asioiden tietoisen hämärtämiseen.

Suomi ei kommentoi kertaakaan suoraan vierailulla olevan EU-vieraan Suomen puolueettomuuskannasta poikkeavia lausuntoja samassa yhteydessä, vaan johtopäätösten teko jää toimittajille tai televisiokatsojille.

Matalalla profiililla viestiminen johtaa kuitenkin tietynlaiseen kuvankäyttöön televisiouutisissa.

Jos poliitikko ei anna lausuntoa kameralle, joutuu toimittaja kertomaan asiat tavalla tai toisella omassa puheosuudessaan, jonka viemä aika on kuvitettava(212).

Myös kuvituskuvan aihepiirillä on merkityksensä. Puolueettomuusaiheessa sotilaallinen tilpehööri on korvannut kokonaan ulkopolitiikan merkkitapauksia toistavan symbolikuvaston.

EU:n vaatimaa yhteisöllisyyttä ei voitu avoimesti lausunnoissa myöntää, koska se olisi kotiyleisön silmissä näyttänyt nöyrtymiseltä Brysselin edessä.

Suomi halusi pitää kiinni neuvottelukunniastaan, eikä ollut valmis julkisesti myöntämään edes ilmiselviä tappioita(213).

Tälle sivulle tulee vielä paljon faktaa, mutta sillä välin otteita kirjasta, joka antaa tilaisuuden itse kullekin harrastaa yhteiskunnallista aivovoimistelua !

OTTEET SOPISIVAT KAIKILLE SIVUILLENI, MUTTA KAIKKEIN PARHAITEN TÄLLE SEN PERUSTAVAA LAATUA OLEVAN TEEMANSA VUOKSI

Luin George Orwellin (= Eric Blair) maailmankuulun kirjan ”Vuonna1984” ensimmäisen kerran lokakuussa 2009 ja oli kuin olisin lukenut tämän päivän EU-systeemistä. Uskomattoman opettavaista!

Muun muassa näin todetaan kirjan esittelyssä:

Tulevaisuusromaanissa ”Vuonna 1984” (kirja ilmestyi jo 1949!) sotivat kolme valtiota maailman herruudesta: Euraasia, Itäaasia ja Oceania.Sota ei koskaan lakkaa, mutta asetelmat muuttuvat. tauotta valvovan teleruudunäärellä saavat Oceanian asukkaat tiedotteita siitä kuka on päivän vihollinen. Kaikkialla kohtaa Isoveljen kuvan. Hänen ja puolueen vaalilause on: Sota on rauhaa, Vapaus on orjuutta, Tietämättömyys on voimaa. - Winston Smith on totuusministeriön virkamies. Hänen työnsä on muuntaa historiallista totuutta niin että se sopii yhteen juuri vallalla olevan ja tarjolla olevan käsityksen kanssa.

***

”Vuonna 1984” on kauhuvisio täydellisestä diktatuurista. Orwell näki yhteiskunnassa tähän viittaavia suuntauksia ja arveli niiden toteutuvan vuonna 1984. Vuosi 1984 tuli ja meni, mutta Orwellin syväluotaavat näkemykset politiikasta ja inhimillisestä psykologiasta pitävät kirjat alati ajankohtaisina.

***

Otteet kirjasta on numeroitu kirjan numeroinnin mukaan. Joissakin kohdin olen hieman lyhentänyt lauseita. Tarkoituksenani on pääasiassa näyttää miten yhteiskunta-analyysi etenee kirjassa.  Laitoin hymiön niihin paikkoihin, joissa näen erityisesti yhtäläisyyttä EU:hun  (lisään myöhemmin slevityksiä miksi)

1 OSA

1

Isoveli näkee sinut

Sota on rauhaa

Vapaus on orjuutta

Tietämättömyys on voimaa

Kojeen (sen nimi oli kaukovarjostin) saattoi vaimentaa, mutta kokonaan sitä ei voinut sammuttaa.

Partioista ei sentään tarvinnut välittää. Pahempi oli Ajatuspoliisi.

Niissä asuivat ne neljä ministeriötä, joiden haltuun koko hallintokoneisto oli jaettu:

TOTUUDEN MINISTERIÖ (Minitrue) huolehti tiedotuksesta, huvituksista, kasvatuksesta ja kaunotaiteista.

RAUHAN MINISTERIÖ (Minipax) huolehti sodasta.

RAKKAUDEN MINISTERIÖ (Minilov) huolehti laista ja järjestyksestä.

Rakkauden ministeriö oli pelottava laitos. Siinä ei ollut lainkaan ikkunoita.

YLTÄKYLLÄISYYDEN MINISTERIÖ (Miniplenty) vastasi taloudellisista asioista.

Nyt hän aikoi alkaa pitää päiväkirjaa. Se ei ollut laitonta (mikään ei ollut laitonta, koska ei ollut enää mitään lakeja), mutta jos se olisi tullut ilmi, olisi ollut jotensakin varmaa, että seurauksena olisi ollut kuolemanrangaistus, vähintään kaksikymmentä viisi vuotta kovennettua pakkotyöleiriä.

Huhtikuun neljäntenä, 1984. Eilen illalla levarissa. Dorkaa. Kiva skibe täynnä siviilejä pommitettiin jossakin Välimerellä.

Toinen tulija oli mies, O’Brien, Sisärenkaan jäsen, jolla oli niin tärkeä ja kaukainen asema, että Winstonilla oli vain hämärä käsitys sen luonteesta.

Niin kuin aina, Emmanuel Goldsteinin, Kansanvihollisen, kasvot olivat ilmestyneet varjostimeen. Goldstein oli luopio, joka kerran, kauan sitten oli kuulunut Puolueen johtaviin miehiin, ollut miltei itsensä Ison Veljen veroinen. Sitten hän oli sekaantunut vastavallankumoukselliseen toimintaan, tuomittu kuolemaan ja salaperäisellä tavalla karannut ja kadonnut.

... Sellaisina hetkinä hänen sydämensä siirtyi varjostimessa näkyvän yksinäisen, pilkatun kerettiläisen puolelle ja piti tätä ainoana totuuden ja tervejärkisyyden vartijana tässä valheellisuuden maailmassa.

Kukaties huhut laajasta maanalaisesta salaliitosta olivat sittenkin totta – kukaties Veljeskunta oli todellakin olemassa.

...olennaisen rikoksen, johon sinänsä sisältyi kaikki muu. Ajatusrikos, siksi sitä sanottin. Ajatusrikosta ei voinut ainaiseksi salata.

Hetken ehkä saattoi puikkelehtia ilmitulematta, vuosiakin ehkä, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä joutuisi kiinni.

Niin ihminen tuhottiin, tehtiin olemattomaksi: haihdutettiin, niin kuin oli tapana sanoa.

2

Parsons oli Winstonin työtovereita Totuuden Ministeriöstä. Hän oli lihavahko mutta toimelias ja aivan herpaannuttavan typerä mies, täynnä älytöntä intomieltä, yksi noita ehdottoman uskollisia raatajia, joista Puolueen pystyssä pysyminen riippui enemmän kuin konsanaan Ajatuspoliisista.

Oli aivan normaalia, että yli kolmikymmenvuotiaat pelkäsivät omia lapsiaan. Ja syytä olikin, sillä harva se viikko ”Times” kertoi, miten salakuunteleva pikku kantelija – ”lapsisankareiksi” heitä tavallisesti sanottiin – oli sattunut kuulemaan langettavan sanan ja ilmiantanut vanhempansa Ajatuspoliisille.

Siinäkin samat sanat, pienin, selvin kirjaimin, ja toisella puolella rahaa Ison Veljen pää.

Rahankin pinnasta silmien katse seurasi häntä. Rahoista, postimerkeistä, kirjojen kansista, lipuista, julisteista, savukepaketeista – kaikkialta.

3

Winston ei voinut muistaa aikaa, jolloin hänen maansa ei ollut sodassa ...

Vanhus sanoi vähän väliä: ”Ei olisi pitänyt luottaa niihin. Minähän sanoin niin, äiti, enkö sanonutkin? Se siitä tulee, kun luottaa liiaksi. Minähän sanoin koko ajan. Ei olisi pitänyt uskoa niitä roistoja.

Mitä roistoja ei olisi pitänyt uskoa, sitä ei Winston enää voinut muistaa.

Mutta se oli vain murena salatietoa, jonka hän oli onnistunut säilyttämään, koska hänen muistinsa ei vielä ollut riittävän kontrollin alainen.

Virallisesti ei mitään muutosta ollut tapahtunut. Oceania oli sodassa Euraasian kanssa

Yksi puolueen tunnuslauseista: ”Joka määrää menneisyyden määrää tulevaisuudenkin; joka määrää nykyisyyden, määrää myös menneisyyden”

Winstonin ajatukset soluivat kaksoisajattelun monimutkaiseen maailmaan.

Tietää ja olla tietämättä, olla tietoinen siitä että puhuu täyden totuuden samalla kun latelee huolellisesti valmisteltuja valheita, olla samalla kertaa kahta eri mieltä, jotka tekevät toisensa täysin mahdottomiksi; tietää ne ristiriitaisiksi ja uskoa kumpaakin; käyttää logiikkaa aseena logiikkaa vastaan, hylätä moraali vaatiessaan sitä...

...uskoa että demokratia oli mahdottomuus ja että Puolue oli demokratian vankin tuki ja turva; unohtaa kaikki mikä oli pakko unohtaa, sitten palauttaa se takaisin muistiinsa sinä hetkenä jolloin se oli tarpeen ja sitten heti taas unohtaa sama; ja ennen kaikkea, käyttää samaa menetelmää juuri menetelmää itseään vastaan.

4

Ja joulukuun yhdeksäntenätoista ”Times” oli julkaissut virallisen ennusteen kulutustavarain eri tuotantoluokkien tuotantomääristä 1983-vuoden neljännellä neljänneksellä, joka samalla oli Yhdeksännen Kolmivuotis-suunnitelman kuudes vuosineljännes.

Tämän päivän lehdessä oli lopulliset tuotantonumerot, ja niistä ilmeni, että ennuste oli ollut joka kohdassaan täysin väärä.

Winstonin tehtävänä oli nyt oientaa alkuperäiset numerot niin, että ne olivat sopu- soinnussa myöhempien kanssa. Helmikuussa oli Yltäkylläisyyden ministeriö näet an- tanut lupauksen, että suklaa-annosta ei pienennetä 1984-vuoden aikana. Todelli suu- dessa oli, niin kuin Winston oli saattanut henkilökohtaisesti todeta, suklaa-annos kuluvan viikon lopulla pienentynyt kolmestakymmenestä grammasta kahteenkymmeneen. Ei siis tarvinnut muuta kuin oikaista alkuperäinen lupaus varoitukseksi, että luultavasti kävisi välttämättömäksi pienentää annosta suunnilleen huhtikuussa.

Sitten hän liikkeellä, joka oli likipitäen koneellinen, rypisti kokoon viestit ja omat muistiinpanonsa sekä pisti ne muistireikään tulen hävitettäväksi.

Heti kun kaikki tarpeelliskesi havaitut oienteet kuhunkin numeroon oli koottu ja tarkistettu, lehden se numero painettiin uudestaan, alkuperäinen kappale hävitettiin arkistosta ja oiennettu kappale pantiin sen paikalle. Tällä tavoin jokainen puolueen taholta lausuttu ennustus voitiin asiakirjoilla osoittaa oikeaksi.

Koko historia oli palimpsesti, kerran kirjoitettu, pyyhitty ja kirjoitettu samalle paperilehdelle uudelleen ja niin usein kuin oli tarpeen.

Eikä se itse asiassa väärentämistä olutkaan, hän ajatteli täsmentäessään Yltäkylläisyyden Ministeriön numeroita. Olihan vain lorun panemista lorun tilalle.

Niinpä nytkin ennusteessa oli arvioitu saappaiden tuotanto neljännesvuodessa 145 miljoonaksi pariksi. Erittäin luultavaa näet oli, että saappaita ei ollut tuotettu lainkaan. Sen verran vain tiedettiin, että joka vuosineljänneksen aika tuotettiin saappaita paperilla määrät, joita kuvaamaan tarvittiin tähtitieteellisiä lukuja, ja samaan aikaan puolet Oceanialaisista kulki paljain jaloin.

Ja jossakin, kenenkään tietämättä missä, olivat ne ohjaavat aivot, jotka suuntasivat koko tämän yhteisen ponnistelun ja määrittelivät ne poliittiset suuntaviivat, jotka tekivät välttämättömäksi, että tämä palanen menneisyyttä oi säilytettävä, tuo muutettava ja tuo taas tehtävä olemattomaksi.

 

5

”Toverit!” huusi kiihkeä, nuorekas ääni. ”Huomio, toverit!” Meillä on suurenmoinen uutinen tiedotettavana. Olemme voittaneet tuotantotaistelun! Palautukset ovat nyt täydentäneet kaikkien kulutustavaraluokkien tuotannon, niin että elintaso on noussut viime vuodesta kokonaista 20 prosenttia.

Ja vasta eilen – Winston mietti – oli ilmoitettu että annos PIENENNETÄÄN tuohon määrään. Oliko mahdollista että tuokin saatiin niellä sellaisenaan, vaikka oli kulunut vasta vuorokausi? Oli, mahdollista se oli.

Satumaista tilastoa valui valumistaan kaukovarjostimesta. Viime vuoteen verrattuna oli enemmän elintarvikkeita, enemmän vaatteita, enemmän taloja, enemmän huonekaluja, enemmän keittoastioita, enemmän polttoainetta, enemmän laivoja, enemmän helikoptereita, enemmän kirjoja, enemmän lapsia ... kaikkea muuta oli enemmän paitsi tauteja, rikoksia ja mielenvikaisuutta. Vuodesta vuoteen, minuutista minuuttiin jokainen, kaikki kohosi ylöspäin nopeasti niin että sihinä kuului.

Vatsassaan, nahoissaan tunsi aina vastalauseen halua, tunteen että oli riistetty jotakin, johon olisi ollut oikeus. Eihän hän muistanut oikeastaan mitään, mikä olisi ollut paljonkaan erilaista kuin tämä, se oli totta.

7

Kapinallisuuttahan oli jo outo katse, äänen värähdys. Ohimennen kuiskattu sana merkitsi paljon.

Mutta prolet ... heidät jos vain jotenkin saisi tietoiseksi omasta voimastaan, heidän ei tarvitsisi edes järjestäytyä salaliitoksi. Heidänhän ei tarvitsisi muuta kuin nousta ja puistaa itseään samalla tavalla kuin hevonen puistaa kärpäset tiehensä.

Miksi he eivät koskaan tuolla tavalla huutaneet jostakin todellisesta epäkohdasta?

Hän kirjoitti: Vasta kun he tulevat tajuihinsa, he voivat tulla kapinallisiksi, ja vasta kapinallisina he voivat olla tajuissaan.

Mutta yhtäkkiä Puolue kaksoisajattelun periaatteelleen uskollisena opetti, että prolet olivat luonnostaan alempi luokka, joka on pidettävä alistettuna kuin elimet, ja se tapahtuu soveltamalla muutamia yksinkertaisia sääntöjä.

Ja jos he tulivat tyytymättömiksi, niin kuin joskus tapahtui, heidän tyytymättömyytensä ei vienyt mihinkään; koska heillä ei ollut mitään yleisluontoisia aatteita, he saattoivat kohdistaa tyytymättömyytensä vain pieniin erikoismurheisiin. Suurempi paha vältti poikkeuksetta heidän huomionsa.

Välittömät edut menneisyyden väärentämisestä olivat ilmeiset, mutta äärimmäinen syy oli salaperäisyyden verhoama.

8

Taisi olla muutamia miljoonia proleja, joille arpajaiset oli pääasiallinen, ellei suorastaan ainoa syy, minkä takia he viitsivät pysyä hengissä.

Vain pienet voitot maksettiin, suurvoitot lankesivat henkilöille, joita ei ollut olemassa.

Ukko, joka oli kahdeksissakymmenissä, ja muutamat harvat olivat viimeinen jäljellä oleva yhdysside kadonneeseen kapitalismin maailmaan.

 

TOINEN OSA

5

Julia oli kasvanut Vallankumouksen jälkeen ja oli aivan liian nuori voidakseen muistaa viisi- ja kuusikymmenlukujen ideologisia taisteluja. Sellainen seikka kuin ”riippumaton poliittinen liike” oli hänelle täysin käsittämätön.

Lopulta hänen onnistui pakottaa Julia hämärästi muistamaan, että Itäaasia eikä Euraasia oli tosiaankin kerran ollut vihollisena, mutta se ie ollut Juliasta tärkeätä. ”Kuka siitä mitään välittää?” hän kysyi kärsimättömästi. ”Ainahan meillä on kirottu sota toisensa jälkeen, ja kaikki tietävät kuitenkin, että uutiset ovat pelkää valhetta kaikki tyynni”.

Mitä sinä sillä vanhalla sanomalehdenkappaleella olisit tehnyt, jos olisit päättänyt pitää sen?

Enpä kai paljon mitään. Mutta se oli todistuskappale, Se olisi voinut herättää epäilystä siellä täällä, mikäli olisin uskaltanut näyttää sitä. Enhän minä kuvittele, että kykenisimme eläissämme mitään muuttamaan.

Minäpä en välitä seuraavasta sukupolvesta vähääkään, kultaseni. Minä välitän vain meistä.

Tiesihän jokainen että se oli roskaa, miksi siis sen takia vaivautua?

Hän tiesi milloin oli huudettava hyvä, milloin alas, ja se riitti.

Winston käsitti nyt, miten helppoa oli esittää oikeaoppisuutta sellaiselle, joka ei vähääkään käsitä, mitä oikeaoppisuus tarkoittaa.

Puolueen maailmankatsomus upposikin menestyksellisimmin niihin ihmisiin, jotka eivät pystyneet sitä käsittämään.

Heidät sai uskomaan mitä ilmeisimmän tosiasioiden vääristelyn, koska he eivät koskaan täysin käsittäneet, mitä mielettömyyttä heiltä vaadittiin, eivätkä he tunteneet tarpeeksi harrastusta yleisiin asioihin voidakseen huomata, mitä itse asiassa tapahtui. Ymmärryksen puute pelasti heidät.

8

Mitään luetteloa ei ole. Veljeskuntaa ei voi pyyhkiä olemattomiin, koska se ei ole tavanmukaisesti järjestynyt yhteisö. Sitä ei ole koossa pitämässä mikään muu kuin aate.

9

MAAILMAN JAKO KOLMEEN SUPERVALTAAN

Euraasia, Oceania, Itäaasia

Nämä kolme ylivaltiota ovat aina keskenään sodassa, milloin milläkin tavalla yhtyneinä tai liittoutuneina, ja näin on ollut viime kahdenkymmenen viiden vuoden ajan.

Ainoatakaan nykyisistä ylivaltioista ei voida täydellisesti voittaa, siihen eivät pysty molemmat muut edes yhdessäkään.

Jokainen näistä ylivaltioista on niin laaja, että ne saavat jokseenkin kaikki tarvitse- mansa raaka-aineet omien rajojensa sisäpuolelta.

Mikäli sodalla yleensä on taloudellisia tavoitteita, se on sotaa työvoimasta.

Kokonaisuutena maailma on nykyisin alkukantaisempi kuin viisikymmentä vuotta takaperin.

Joillakin toisarvoisilla aloilla on edistytty ja on onnistuttu kehittämään useita laitteita, mutta aina ne jollakin tavalla liittyvät sodankäyntiin ja poliittiseen vakoiluun, mutta kokeilu ja keksiminen ovat suuressa määrin pysähtyneet

.

Olisihan epäilemättä ollut mahdollista kuvitella yhteiskuntaa, jossa varallisuus henkilökohtaisen omaisuuden ja ylellisyyden mielessä olisi tasan jaettu, kun taas valta pysyisi pienen etuoikeutetun luokan käsissä.

Pitkällä tähtäimellä katsoen oli hierarkkinen yhteiskunta ainoa mahdollinen, kun oli lähdettävä vallan ja tietämättömyyden pohjalta.

Tavaroita oli tuotettava, mutta niitä ei saanut jakaa. Ja ainoa keino tämän olotilan saavut- tamiseksi oli alituinen sodankäynti.

Vaikka sota-aseita ei tosiasiallisesti tuhottaisikaan, jo niiden valmistaminen on mukava tapa, jolla voidaan kuluttaa työvoimaa tarvitsematta tuottaa mitään mitä voidaan käyttää.

Periaatteessa suunnitellaan sotaponnistus aina niin, että se syö kaiken sen ylijäämän, mikä jää sen jälkeen kun asujaimiston välttämättömin tarve on tyydytetty.

Puolueen vähäpätöisimmänkin jäsenen edellytetään olevan omissa ahtaissa rajoissaan pätevä, uuttera ja älykäskin, mutta on myös välttämätöntä, että hän on hyväuskoinen ja tietämätön kiihkoilija, jonka voittavina mielialoina ovat pelko, viha, liehakointi ja mieletön voitonhuuma. On siis toisin sanoen välttämätöntä, että hänen mielenlaatunsa sopeutuu sotaisaan tilaan.

Hallitusmiehenä on Sisärenkaan jäsenen usein pakko tietää, että tämä tai tuo uutistieto ei ole totuuden mukainen, ja hänen täytyy usein huomata, että koko sota on valhetta, että sitä joko ei käydäkään tai sitä käydään aivan toisista syistä kuin on ilmoitettu.

Mutta sellainen tieto on kaksoisajattelun tekniikalla helposti autettavissa. Sisärenkaan jäsen leijailee kuitenkin sillä välin mystillisessä uskossaan, että sota ON tosiasia ja että se on päättyvä voitokkaasti ja Oceania tulee koko maailman ehdottomaksi herraksi.

Helikoptereita tosin käytettiin enemmän kuin ennen, pommituskoneet varustettiin itsekulkevilla ja –suuntautuvilla pommeilla, ja hennot, liikkuvat taistelulaivat korvattiin miltei uppoamattomilla Uivilla Linnoituksilla.

Suunnitelmana on se, että taisteluilla, kaupanhieronnalla ja hyvin suunnatuilla kavalluksilla saataisiin syntymään rengas, joka täydellisesti ympäröi kilpailevan valtion, minkä jälkeen tehdään samaisen kilpailijan kanssa ystävyyssopimus ja ollaan rauhallisissa väleissä siksi monta vuotta, että epäluulot saadaan tuuditetuiksi uneen.

Sillä aikaa kootaan atomipommeilla kuormattuja raketteja kaikkiin strategisiin kohtiin, ja lopulta ne kaikki räjäytetään yhtä aikaa, jolloin tuho on sellainen, että sen korjaaminen on mahdotonta.

Ennen: Koska sodat voitiin joko voittaa tai hävitä, mikään hallitseva luokka ei voinut olla vapaa vastuusta.

Erotettuna koko ulkomaailmasta ja menneisyydestä Oceanian kansalainen on kuin hän olisi tähtien välisessä avaruudessa, missä ei voi tietää, minne päin on ylös, minne alas. Sellaisen valtion hallitsijat ovat ehdottomia itsevaltiaita, ehdottomampia kuin faaraot tai Caesar saattoivat olla.

Kukin hallitseva ryhmä käy sotaa omia alamaisiaan vastaan, ja sodan tavoitteena ei ole alueellisen valloituksen saavuttaminen tai estäminen, vaan yhteiskuntarakenteen eheänä säilyttäminen. Itse ”sodan” nimityskin on sen vuoksi nyt harhaanjohtava.

Yläluokka pyrkii olemaan sama kuin se on.

Keskiluokka pyrkii vaihtamaan paikkaa yläluokan kanssa.

Alaluokka pyrkii – mikäli se yleensä mihinkään pyrkii ..., hävittämään kaikki luokka- rajat ja luomaan yhteiskunnan, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia.

Vasta kymmenen vuotta sisällissotien, kansalaissotien, vallankumouksien ja vastavallankumouksien jälkeen joka taholla maailmaa Ingsoc ja sen kilpailijat esiintyivät täysin kehittyneinä valtiollisina oppisuuntina.

Nämä olivat esiintyneet aikaisemmin samalla vuosisadalla, ja vallitsevasta kaaoksesta nousevan maailman pääpiirteet olivat jo kauan olleet ilmeiset.

Yhtä ilmeistä oli niin ikään ollut, minkälaiset miehet hallitsevat tätä maailmaa. Uusi aristokratia oli syntynyt pääasiallisesti byrokraateista, tiedemiehistä, teknikoista, ammattiliittojen järjestömiehistä, julkisista toimihenkilöistä, yhteiskuntaolojen tutkijoista, opettajista, sanomalehtimiehistä ja ammattipoliitikoista.

Nämä miehet, jotka olivat lähtöisin palkallaan elävästä keskiluokasta ja työtä tekevän luokan ylemmistä kerrostumista, loi ja saattoi yhteen monopoliteollisuuden ja keskitetyn hallinnon hedelmätön maailma.

Edeltäjiinsä verrattuina he olivat vähemmän ahneita ja vähemmän ylellisyyden haluisia, mutta sitä enemmän vallanhimoisia ja ennen kaikkea tietoisempia siitä mitä tekivät, ja he olivat päättäväisempiä kukistaessaan vastarinnan.

Viimeksi mainittu ero olikin tärkein. Nykyoloihin verrattuna olivat kaikki aikaisemmat hirmuhallitsijat arkoja ja heikkoja. Hallitsevat ryhmät olivat sentään aina jossakin määrin vapaamielisten aatteiden elähdyttämiä ja valmiita hellittämään ohjaksia joka taholla. He kiinnittivät huomiota ainoastaan avoimeen tekoon eivätkä tunteneet mielenkiintoa siihen, mitä heidän alamaisensa ajattelivat. jopa keskiajan katolinen kirkkokin oli nykyaikaisessa mielessä suvaitsevainen. Osaksi syynä oli se, että menneisyydessä ei ainoallakaan hallituksella ollut voimaa pitää alamaisiaan alituisen silmälläpidon alaisena.

Mutta uusi yläluokka ei nyt niin kuin aina ennen toiminutkaan vaistomaisesti, vaan tiesi tarkkaan mitä oli tehtävä asemansa varmistamiseksi.

Oli jo kauan siten todettu, että harvainvallan ainoa varma pohja oli kollektivismi. Rikkaus ja etuoikeudet ovat helpommin puolustettavissa, jos ne omistetaan yhdessä.

Niin sanottu ”yksityisomistuksen hävittäminen”, joka tapahtui vuosisadan puolivälissä, tarkoitti itse asiassa omaisuuden keskittämistä harvempiin käsiin kuin ennen. Ero oi vain se, että uudet omistajat olivat ryhmä eivätkä joukko erillisiä yksilöitä.

Kollektiivisesti omistaa Puolue Oceaniassa kaiken, koska se hallitsee kaikkea ja käyttää tuotteita niin kuin se itse pitää sopivana.

Vallankumousta seuraavina vuosina se onnistui ilman pienintäkään vastarintaa pääsemään tähän hallitsevaan asemaan, koska koko kehitys tulkittiin kollektivoinniksi.

Taloudellinen tasa-arvoisuus tuli pysyvästi olemattomaksi.

Mutta hierarkkisen yhteiskunnan ikuiseksi tekemisen probleemat olivat syvällisempiä kuin tämä. Oli ainoastaan neljä tapaa, joilla hallitsevan ryhmän oli mahdollista menettää valtansa.

Se joko voitetaan ulkoa päin.

Tai se hallitsee niin voimattomasti, että joukot voidaan nostattaa kapinaan.

Tai se päästää syntymään voimakkaan ja tyytymättömän keskiluokan.

Tai se menettää itseluottamuksensa ja hallitsemistahtonsa.

Hallitseva luokka, joka kykenee varjelemaan itsensä kaikilta niiltä, pysyy aina vallassa.

Viime kädessä määräävä tekijä on hallitsevan luokan oma henkinen asennoituminen.

Joukot eivät milloinkaan ryhdy kumoukseen omasta aloitteestaan, eivätkä ne milloinkaan nouse kapinaan pelkästään siitä syystä, että niitä sorretaan. Järkytyksiä voi tapahtua ja tapahtuukin, mutta niistä ei ole mitään poliittisia seurauksia, koska ei ole olemassa mitään tapaa, jolla tyytymättömyys pääsisi ilmentymään. 

Mitä taas tulee ylituotantoon, joka on ollut yhteiskunnassamme piilevänä siitä lähtien kun konetekniikka alkoi kehittyä, se on ratkaistu alituisella sodankäynnillä, joka on myös käyttökelpoinen, kun yleinen moraali halutaan pitää tarkoituksenmukaisessa vireessä.

Koko kysymys onkin vain kasvatuksellinen.

Siinä on ratkaisevana sekä hallitsevan ryhmän että sen alapuolella olevan laajemman toimeenpanevan ryhmän tietoisuuden alituinen muovaaminen. Joukkojen tietoisuuteen ei ole tarvis vaikuttaa muuten kuin kielteisellä tavalla.

Iso veli on se muoto, jonka Puolue on valinnut itselleen näyttäytyäkseen siinä maailmalle. Hänen tehtävänään on olla polttopisteenä rakkaudelle, pelolle ja kunnioitukselle, tunteille jotka ovat helpommat kohdistaa yksilöön kuin järjestöön.

Ison Veljen alapuolella on Sisärengas, johon kuuluvien lukumäärä on rajoitettu kuuteen miljoonaan, siis vähän alle 2 prosentiksi koko Oceanian väkiluvusta.

Sisärenkaan alapuolella on Ulkorengas. Jos Sisärengasta voidaan sanoa valtion aivoiksi, Ulkorengas on verrattavissa käsiin.

Vielä alempana ovat mykät prolemassat, suunnilleen 85 prosenttia koko asujaimistosta. Äskeisen luokittelumme mukaan prolet ovat alaluokka, sillä Päiväntasaajan maiden orjakansat, jotka alituisesti siirtyvät voittajien välillä kädestä käteen, eivät ole rakenteen pysyvä ja välttämätön osa.

Missään osassa Oceaniaa ei asukkaiden tarvitse tuntea, että he ovat kaukaisen pääoman hallitsemaa siirtomaaväestöä.

Eri ryhmien välillä on paljon vähemmän vaihtoa kuin kapitalistisella tai esi-teollisella ajalla.

Puolueen kahden renkaan välillä on tosin jokin määrä vaihtoa, mutta ainoastaan sen verran, että voidaan olla varmoja siitä, että Sisärengas vapautuu heikoista yksilöistä, ja että Ulkorenkaan eteenpäinpyrkivät jäsenet voidaan tyydyttää ja tehdä vaarattomiksi sallimalla heidän yletä.

Proletariaatin ei käytännössä sallita yletä puolueen piiriin.

Hallitseva ryhmä on hallitseva niin kauan kuin se voi itse määrätä seuraajansa.

Olennaista harvainvallan hallinnossa ei olekaan periytyminen isästä poikaan, vaan kuolleilta eläville siirtyvän maailmankatsomuksen ja elintavan pysyvyys.

  Kaikki uskomukset , tavat, mieltymykset, tunteet, sielulliset asennoitumiset, jotka luonnehtivat aikaamme, ovat itse asiassa suunnitellut vain ylläpitämään Puolueen mystiikkaa ja estämään nyky-yhteiskunnan varsinaisen luonteen tulemasta tiedoksi.

Puolueen jäsen elää syntymästä kuolemaan asti Ajatuspoliisin silmälläpidon alaisena.

Tarkka henkinen koulutus jo lapsuudessa sekä ryhmittyminen uuskielen rikospysähdys-, mustavalko- ja kaksoisajattelu-käsitteiden ympärille tekee hänet haluttomaksi ja kykenemättömäksi ajattelemaan liian syvällisesti mitään asiaa. Rikospysähdys tarkoittaa lyhyesti sanoen suojaavaa typeryyttä.

Mutta koska Iso Veli todellisuudessa ei ole kaikkivoipa eikä Puolue ole erehtymätön, tarvitaan väsymätöntä, hetkestä hetkeen joustavaa tosiasiain käsittelyä. Tätä tarkoittava avainsana on mustavalko.

Tämä edellyttää alituista, jatkuvaa menneisyyden muuttamista, jonka taas tekee mahdolliseksi kaiken muun käsittävä ajatusjärjestelmä, joka tunnetaan uuskielessä sanalla kaksoisajattelu. Uudella kaksoisajattelulla poistetaan tieto, ja näin aina loputtomiin, niin että valhe koko ajan juoksee totuuden edellä.

Puolue ei milloinkaan voi myöntää tapahtuneeksi mitään opillista tai poliittista muutosta. Mielipiteen ja politiikan muuttaminenhan olisi heikkouden tunnustamista.

Huomataan siis, että menneisyyden hallinta riippuu ennen kaikkea muistin harjoittamisesta.

Taitavimpia kaksoisajattelun harjoittajia ovat ne, jotka keksivät kaksoisajattelun ja tietävät, että se on suunnattoman avara sielullisen pettämisen järjestelmä.

 

MUTTA MIKSI?

KOLMAS OSA

3

Puolue etsii valtaa vain itsensä takia. Emme me välitä muiden edusta; me välitämme vain vallasta itsestään. Emme rikkaudesta emmekä ylellisyydestä emmekä pitkästä iästä emmekä onnellisuudesta; vain vallasta, pelkästä vallasta.

Ja mitä puhdas valta merkitsee, sen ymmärrät kohta. Me olemme aivan erilaisia kuin menneisyyden harvainvalta, sillä me tiedämme mitä teemme. Kaikki muut, nekin jotka ovat olleet meidän tapaisiamme, olivat arkalaisia ja tekopyhiä. Valta ei ole välikappale, se on päämäärä.

Ensimmäiseksi sinun on käsitettävä että valta on kollektiivinen.

Yksilöllä on valtaa ainoastaan jos hän lakkaa olemasta yksilö.

Yksinään, vapaana ihminen on aina tappiolla.

Mutta jos hän pystyy täydelliseen, äärimmäiseen alistumiseen, jos hän pääsee irti omasta identtiydestään, jos hän kykenee sulautumaan Puolueeseen, silloin hän on kaikkivoipa ja kuolematon.

Toinen seikka, joka sinun on käsitettävä, on se että valta on valta ihmisten yli.

Ruumiin yli, mutta ja ennen kaikkea, mielenlaadun yli.

Valta aineen yli, ulkoisen tosiolevaisen yli, jos niin tahdot sanoa, ei ole tärkeätä. Valtamme aineen yli on jo ehdoton. Hallitsemme ainetta sen vuoksi, että hallitsemme mielenlaadun.

Me hallitsemme elämää kaikilla sen korkeuksilla.

 

LIITE

UUSKIELEN PÄÄPERIAATTEET

Pidettiin todennäköisenä, että uuskieli lopullisesti tulisi vanhakielen sijalle noin vuonna 2050.

Se valtasi alaa alituisesti, kaikki Puolueen jäsenet pyrkivät yhä enemmän käyttämään uuskielen sanoja ja kieliopillisia rakennelmia myös jokapäiväisessä puheessa.

Uuskieli perustui siihen englannin kieleen, jonka me tunnemme

Uuskielen tarkoituksena ei ainoastaan ollut tarjota käytettäväksi Ingsocin uskollisten kannattajien maailmankatsomusta ja sielullisia tapoja vastaavat ilmentimet, vaan myös tehdä kaikki niistä poikkeavat ajatustavat mahdottomiksi.

Tämä saatiin aikaan:

1. luomalla uusia sanoja

2. poistamalla epämieluisat sanat

3. poistamalla harhaoppiset ja toisarvoiset sanat

4. jakamalla sanat kolmeen erityiseen luokkaan

Monet rikokset ja erehdykset tulevat mahdottomiksi, kun niillä ei ole nimeä, eikä niitä siis voi ajatellakaan.

Historiahan oli jo kirjoitettu uudestaan. Tulevaisuudessa sellaiset katkelmat, vaikka ne säilyisivätkin, olisivat mahdottomia ymmärtää, eikä olisi kieltä, mille ne voitaisiin kääntää.